Muusikkojen liiton liittovaltuusto: UMOn tulevaisuus turvattava

Julkilausuma
Muusikkojen liiton liittovaltuuston kokous 28.5.2018

UMOn tulevaisuus turvattava

Kun eturivin suomalaiset jazzmuusikot perustivat Uuden Musiikin Orkesterin vuonna 1975, tavoitteena oli kehittää taiteellista tasoa ja edistyksellistä musiikkia ennakkoluulottomasti. Tällä hetkellä, 43 vuotta myöhemmin, UMO Jazz Orchestra edustaa lajityyppinsä huippua ja se on edistänyt kotimaista jazz- ja rytmimusiikkikulttuuria ainutlaatuisella tavalla. Se on myös kansainvälisesti ansioitunut orkesteri, joka tunnetaan maailmalla.

Valtionosuusorkesterina UMO:n omavaraisuusaste kestää vertailun. Talousongelmat johtuvat puutteellisesta julkisesta rahoituksesta. Rahoitusvaje on kärjistynyt toiminnan säätiöinnin jälkeen entisestään, kun Yleisradio ei jatkanut yhteistyösopimusta aiemmalla tasolla.

UMO Jazz Orchestra on maamme ainoa päätoiminen big band. Orkesterityön jatkuvuus ja ammattimaisuus mahdollistavat pitkäjänteisen keskittymisen saumattoman yhteissoiton ja monipuolisen ohjelmiston rakentamiseen. Ne mahdollistavat myös sitoutumisen päätoimisen jazzmuusikon ammattiuralle.

Puutteellinen rahoitus on johtanut lomautuksiin ja toiminnan supistamiseen. Jollei rahoitusta saada kuntoon, UMO:n tulevaisuus on vaakalaudalla. UMO on ryhtynyt aktiivisesti toimiin tilanteen ratkaisemiseksi, mutta ilman julkisen rahoituksen kuntoon saattamista UMO:n tilanne tuskin korjaantuu lähivuosina.

UMO on arvokas ja omaleimainen osa suomalaisen musiikkielämän monimuotoisuutta ja kulttuurista pääomaa, jota ei pidä riskeerata. VOS-orkesterien joukossa UMO on ainoa laatuaan. Vetoamme päättäjiin, että UMO:n talous turvataan pitkäkestoisella ratkaisulla, jotta voimme nauttia UMO:n huippuosaamisesta myös tulevaisuudessa.

Lue lisää Muusikkojen liiton sivuilta.

 

Lue myös:
Kotimaisten ja ulkomaisten muusikkojen musiikin parissa työskentelevien lausuntoja 
UMOn muusikoiden kannanotto Helsingin kaupungin konsernijaoston päätösesitykseen 
Jazzmuusikot ry:n vetoomus UMOn puolesta


Uutisia:
12.12.2018 Suomen Musiikintekijöiden Pro Musiikintekijät -tunnustus UMOn taiteelliselle tiimille Lue lisää ›
29.11.2018 Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2018 UMOlle Lue lisää ›
16.11.2018 Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailu taas ensi keväänä Lue lisää ›
Siirry uutisarkistoon ›