Heikki Tuhkanen

Heikki Tuhkanen (s. 1983) on yksi lahjakkaimmista ja monipuolisimmista suomalaisista Y-sukupolven jazzpasunisteista. Hänet tunnetaan monissa big bandeissä luottopasunistina, eikä suotta. UMOn lisäksi Tuhkanen on soittanut muun muassa Ricky-Tick Big Bandissa, Espoo Big Bandissa sekä opiskellessaan Hollannissa Jazz Orchestra of the Concergebouwssa. Tunnetuimpia artisteja, joiden kanssa Tuhkanen on soittanut tai levyttänyt, ovat John Scofield, Lenny Pickett, Nils Landgren, Rick Margitza, Kurt Elling ja Martha Reeves.

Tuhkanen aloitti musiikin harrastamisen sellonsoitolla 5-vuotiaana, mutta tarttui pasuunaan 11-vuotiaana, ja osallistuminen big band -kesäleirille herätti kiinnostuksen myös jazzmusiikkia kohtaan. Vuonna 2001, Savonlinnan taidelukion jälkeen, Tuhkanen muutti Helsinkiin ja aloitti jazzpasuunansoiton opinnot Pop & Jazz Konservatoriossa. Jo opiskeluvuosinaan hän soitti ahkerasti eri yhtyeissä ja loi yhteyksiä eri muusikkopiireihin. Valmistuttaan konservatoriosta vuonna 2005 Tuhkanen jatkoi heti samana vuonna opintojaan Sibelius-Akatemian jazzosastolla, josta hän valmistui jazzmusiikin kandidaatiksi vuonna 2012.

Tuhkanen on esiintynyt muun muassa Karibialla, Keski-Euroopassa, Venäjällä, Ruotsissa ja Suomessa. Hänen soittotyylinsä on kehittynyt vuosien varrella yhä monipuolisemmaksi, ja siitä on kuultavissa niin freejazz, funk- kuin reggaevaikutteitakin. Aktiivisimpia yhtyeitä, artisteja ja tahoja, joiden kanssa Tuhkanen on viime aikona tehnyt yhteistyötä ovat UMOn lisäksi Ricky-Tick Big Band, Espoo Big Band, Jimi Tenor, Jukka Poika, Raappana sekä Vantaan Viihdeorkesteri.